UUTISIA 2022

27.3.22

Kaksi lauman vanhimpaa on poissa. Inkan maallinen matka päättyi 9.2.22 vaikean silmäsairauden seurauksena. Inka oli koko syksyn kärsinyt oikean silmän massiivisesta haavaumasta, joka todennäköisesti johtunut kuivasilmäisyydestä. Kun tämä vihdoin saatiin kuntoon niin alkoi toinen silmä oireilla. Tein silloin päätöksen Inkasta luomiseen. Reppana oli syönyt yli neljä kuukautta kipulääkkeitä ja joutunut käyttämään suojakauluria koko ajan. Mielestäni se ei ollut koiralle ansaittua elämää varsinkin kun toisen silmän paranemisesta ei ollut mitään ennusteita. Lisäksi Inkalla oli ikää jo yli 9-vuotta ja sivuääni sydämmessä 3/6.

Ewen lähtö tuli yllättäen. Toki tiesin ettei 14v 5 kk koira elä ikuisesti ja Ewellä ollut takapään heikkoutta jo tovin. Olin ajatellut että niin kauan kun ei kipuja ole ja Ewe pärjää takapäänsä kanssa niin ok. Kunnes lauantai iltana takapää petti. Ei ollut vaihtoehtoja kun päästää rakas ystävä pois. Tuntuu tyhjältä ja epäuskoiselta. Niin paljon on mahtunut noihin vuosiin. Olen ikuisesti kiitollinen Lehessarille jotka luottivat Ewen hoiviini. Toista samanlaista koiraa tuskin tulen elämässäni enää kohtaamaan. Ewe oli PERSOONA ja hyvin isolla kirjoitettuna.