Goldi

Greta

Lila

Redi

Musti

Ruupertti

17.6.26

Pentulaatikossa kaikki erinomaisesti. Pennut kasvavat tasaisesti ja Towe emo hoitaa sekstettiään tunnon tarkasti liikaa draamailematta. Jokaisella pennulla on silmät auki ja kävelemistä harjoitellan. Ensimmäiset hännän heilutuksetkin on jo nähty. Perheen muut koirat ovat päässeet jo askeleen lähemmäksi pentuja, toki ihan vielä ei laatikkoon ole mitään asiaa. Juhannusta tullaan juhlimaan matolääkkeiden ja kynsien leikkuun merkeissä.

Towe kävi tekemässä pikavisiitin Tarttossa Henryn luona eräänä kiireisenä maaliskuun lopun iltana. Tapaaminen osoittautui varsin hedelmälliseksi ja Towe pyöräyttikin 29.5. varsin vaivattomasti kuusi pentua. Pennuissa on yksi ruby uros, neljä ruby narttua ja yksi black and tan narttu. Pentujen ensimmäinen viikko on kulunut hienosti ja jokainen lisännyt painoaan hyvin.

Henry Viron jalostustietojärjestelmässä

Pentue täyttää cavalieryhdistyksen jalostusohjesäännöt.

Molemmat vanhemmat ovat sydän terveiksi tutkittu, samoin polvien osalta. Silmissä Towella RD multifokaali (ei vaikutusta jalostukseen jos toinen osapuoli terve) ja Henryllä lievä distichiasis. (ei vaikutusta jalostukseen.) Lisäksi molemmat vanhemmat MRI kuvattu CM2, SM0c, VM0